Näytetään tekstit, joissa on tunniste koti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste koti. Näytä kaikki tekstit

torstaina, heinäkuuta 09, 2009

Haastetta



Cia esitteli oman kylppärinsä ja heitti haasteen muillekin bloggaajille. Laitan kuvan meidän edellisen asunnon pikkuruisesta kylppäristä, jonka saimme oman makumme mukaan rempata. Jaa, että miksikö en esittele nykyisen asunnon pesutiloja?? ..No, mehän asumme väliaikaisesti pikkuruisessa asunnossa, jossa on vieläkin pikkuruisempi wc. Kirjaimellisesti vessaan hivuttaudutaan sivuttain ja pöntöllä istuessa on lavuaari kätevästi suoraan sylissä (tämä olisi ollut toimiva ratkaisu sinkkuaikana, kun tuli baari-illan jälkeinen aamu..). Kylpytilathan meillä sijaitsevat kellarissa ja jaamme ne naapureidemme kanssa. Kaikki tuntuu siis luksukselta, kun oma talo joskus valmistuu.



Tuota kylppärin lattialaattaa tullaan näkemään uudessakin talossa, tällä kertaa vahingosta viisastuneena jollakin muulla kuin valkoisella saumattuna ;)

Seinät ovat 20x20 kiiltävää valkoista laattaa, jossa pinta aaltoilee tuoden siihen valoja ja varjoja. Laatta on käännetty salmiakkiin ohuiden boordilaattojen välissä.


Käyhän kurkkaamassa tämäkin.. Green Gaten uusi kuvasto on ilmestynyt!

torstaina, toukokuuta 28, 2009

Hupsista vaan

kuinka se aika vierähtää. Edellisestä postauksesta on kulunut luvattoman kauan, mutta korjataan tilanne nyt.

Kuinka ollakaan oma koti on sitten myyty ja luovutettu uusille asukkailleen (erittäin haikein mielin). "Uusi koti" eli väliaikaiskämppä/varasto on täynnä purkamattomia pakkilaatikoita, joista ei tiedä pitäisikö niitä purkaa vai antaa olla.
Muutto oli aivan ehdottomasti kamalin tähän astisen elämäni aikana, miten paljon voi ihmisellä olla tavaraa!!??
Jo pakkaamisen aloittamisessa oli ongelmia, kun ei jotenkin voinut ymmärtää, että pitää muuttaa pois omasta kodista!
Talon rakentaminen ei vielä silloin tuntunut millään muotoa konkreettiselta ja ajatus puolta pienemmästä vuokra-asunnosta sai ihon kananlihalle.

Uuteen asuntoon sopeutumista ei helpottanut lainkaan se seikka, että asunto sijaitsee toisessa kerroksessa ja koiramme kammoaa portaita..
No nyt on kohta asuttu idyllisessä maalaismaisemassa kuukauden päivät, eikä koti-ikäväkään vaivaa, talopuuhat ovat päässeet alkuun ja koira kulkee portaissa suht hyvin.

Porrasongelma on meillä aina edessä uudessa paikassa, siskon luona Fazu ei ole yläkerrassa ikinä käynytkään, ehkä hyvä niinkin.
On vain niin omituista, että iso koira pelkää kuollakseen rappusia. Olemme päätelleet, että rappuongelmat johtuvat liukkaudesta ja rappukäytävän kaiusta, koska ulkona portaiden kulkemisessa ei ole suurempia ongelmia. Olen kuullut, että Fazu ei ole ainoa porraskammoinen Labradori..
Ratkaisimme ongelman nykyisessä paikassa lasten liukuestesukkien avulla ja hyvin toimii! Koirakin näyttää niin sporttiselta, kun jaloissa on siniset sukat, joissa on varsissa valkoiset vauhtiraidat ;)

Ensimmäisinä päivinä törmäsimme koiran kanssa ongelmaan nimeltä "koirat ilman omistajaa". Kävelimme rauhassa jalkakäytävää lenkin jälkeen kotiinpäin, kun omakotitalon pihalta alkaa kuulua hirmuinen haukkuminen ja kaksi Snautseria (iso ja pieni versio) hyökkää pihalta puskien yli jalkakäytävälle Fazun ja minun kimppuun. Kukaan ei purrut ketään (onneksi), mutta tilanne oli aika kaoottinen. Kaikki kolme koiraa haukkuvat ja murisevat (Fazu ei tee kumpaakaan kovin usein, joten on aika vakuuttava silloin kun suunsa aukaisee..) ja lisänä minä huudan irtioleville koirille käskyjä, jotka ei tunnu menevän perille. Omistajaa ei näy eikä kuulu metelistä huolimatta.
Naapurin mummo teki pihahommia ja varmaan ihmetteli mitä oikein on tekeillä. Olisin samantien marssinut omakotitalon ovelle, jos olisin voinut turvallisesti sen tehdä ja lukenut hiukan lakia koirienomistajille. Harkitsin vakavasti myös ilmoitusta poliisille, olisipa tiedossa tämäkin kerta, jos sattuu toistumaan. Kun olimme tilanteesta päässet pois ja olimme jo hyvän matkan päässä, katselin kuinka koirat juoksentelivat pitkin katuja korttelirallia.
No koiria ei ole sen koommin näkynyt, ehkä omistaja oli saanut vihiä asiasta.


Muuten olen kyllä viihtynyt tulevan kotiseutumme maisemissa. Miehellä on ehkä ollut vaikeampaa sopeutua, kun entisestäänkin pitkät päivät venyvät nyt vielä työmatkan verran. Entisen viiden minuutin matkan sijasta onkin nyt 40 minuuttia suuntaansa.

Kevät on ollut muutenkin kiireistä aikaa, kaupalla on väsätty tilaustöitä ja talohommat sekä muutto on teettänyt kovasti töitä.

Vapaa-aikaa olen viettänyt mökillä maalaillen ja paikkoja kunnostaen. Siskokin kysyi " mikä kohde on työleirillä tällä kertaa menossa?". Minä tykkään puuhastella mökillä vaikka välillä on päivän jälkeen aivan poikki. Noissa puuhissa saa kuitenkin pään nollattua ja se on hyvästä.

"Fazu mökin sohvalla reporankana uuvuttavan keppisavotan ja tiluksien tutkinnan päätteeksi"
-Kotona ei sohvalla makaa muut kuin omistajat ;)-


Kaupalla on käynyt vilske, kun koulujen päättäjäiset lähestyvät ja Nettipuodinkin ovi on käynyt tasaiseen tahtiin. Mikään ei ilahduta niin, kuin se, että voi auttaa asiakasta löytämään sen mitä hän ei osannut itse etsiä.


Tässä muutama (kännyllä otettu) huonolaatuinen kuva mökin vintistä, joka on alkanut muuttua valkoiseksi.. Seiniin on kyllä siskon kanssa suunniteltu jotakin aivan hennon väristä vaaleanpunaista.



maanantaina, tammikuuta 26, 2009

Tildaa..

Voi mikä ihana paketti tänään saapuikaan kaupalle, kaksi isoa laatikollista Tildaa! Olen ilmoittautunut Tilda-kurssillekin kansalaisopistoon, jos vaikka kärpänen puraisisi. En ole oikein koskaan ollut askartelijatyyppiä, mutta eihän sitä koskaan tiedä ;) Kuosit ovat vaan niin suloisia ja täydellinen pari Green Gatelle. Kaupalle saadan piakkoin valikoimiin myös muutamia ihastuttavia kankaita jo siellä olevien tilauskankaiden lisäksi.
Viikko on nyt Mäntsälässä hyöritty ja muuten kaikki tuntuu olevan kohdillaan, paitsi sisälämpötila! Täällä on vain parhaimmillaankin 16 astetta lämmintä, eli sormet jäässä ja nenä vuotaen yritetään ommella. Onneksi tietokone hönkii lämmintä ilmaa ;)

Asuntokaupoillakin alkaa vihdoin tapahtua jotakin. Kiinnostuneita asunnonostajia on kyllä riittänyt, mutta nyt on joku rohkaistunut tekemään jo tarjouksen.
Talosuunnitelmia on jo alettu pikkuhiljaa tehdä ja taloesittelyitäkin on tiedossa. Odotan kyllä kuin kuuta nousevaa sitä hetkeä, jolloin saa ruveta valitsemaan materiaaleja omaan taloon. Tosin siihen on vielä aikaa.. Tontillakaan ei olla ehditty käymään viime syksyn jälkeen, vaan eipä siellä vielä mitään katseltavaa olekaan, pelkkää peltoa.

Hyvää alkanutta viikkoa kaikille!


perjantaina, heinäkuuta 04, 2008

Asuntopulmia

Nyt niin ajankohtainen aihe "asuntokauppa" kuumentaa tunteita meidänkin perheessä. Unelma omasta talosta Helsingissä tuntuu suorastaan utopistiselta, etenkin jos et ole miljonääri tai sattunut syntymään rakennusmestariksi.. Meillä vielä unelmatalo ei ole molemmille sama, joka hankaloittaa "sen oikean" löytymistä. Sen verran olemme kaupunkilaisia, että oma koti saisi sijaita julkisen liikenteen saavutettavissa, jotta pärjäisimme yhdellä autolla. Olisihan se jo ekoteko.

Nykyisessä kodissa ei ole mitään vikaa, lähentelee jopa täydellisyyttä meidän mittapuulla, mutta kun se ei ole omakotitalo! Olisihan se niin mukavaa Fazunkin juoksennella omalla pihalla ja tulevaisuudessa lapsien leikkia turvallisesti omalla tontilla. Ehkä se meidän talo kuitenkin odottaa jossakin löytymistään, vaan kun on ihmisen mieli niin malttamaton ;)

Mistä sitten tietää kun "se oikea" löytyy, onko se tunne- vai järkipäätös. Ironista onkin, että TV:n ostoa voi miettiä kauan ja vertailla vaihtoehtoja, mutta taloja (asuntoja) on aina vain yksi laatuaan ja päätökset elämän suurimmasta kaupasta pitäisi pystyä tekemään hyvinkin lyhyessä ajassa. Kun vielä tietäisi mihin suuntaan nuo rahamarkkinat menevät.. tässäkin kohtaa olisi kiva, jos omistaisi kristallipallon :)