Hupsista vaan

kuinka se aika vierähtää. Edellisestä postauksesta on kulunut luvattoman kauan, mutta korjataan tilanne nyt.

Kuinka ollakaan oma koti on sitten myyty ja luovutettu uusille asukkailleen (erittäin haikein mielin). "Uusi koti" eli väliaikaiskämppä/varasto on täynnä purkamattomia pakkilaatikoita, joista ei tiedä pitäisikö niitä purkaa vai antaa olla.

Muutto oli aivan ehdottomasti kamalin tähän astisen elämäni aikana, miten paljon voi ihmisellä olla tavaraa!!??
Jo pakkaamisen aloittamisessa oli ongelmia, kun ei jotenkin voinut ymmärtää, että pitää muuttaa pois omasta kodista!
Talon rakentaminen ei vielä silloin tuntunut millään muotoa konkreettiselta ja ajatus puolta pienemmästä vuokra-asunnosta sai ihon kananlihalle.

Uuteen asuntoon sopeutumista ei helpottanut lainkaan se seikka, että asunto sijaitsee toisessa kerroksessa ja koiramme kammoaa portaita..

No nyt on kohta asuttu idyllisessä maalaismaisemassa kuukauden päivät, eikä koti-ikäväkään vaivaa, talopuuhat ovat päässeet alkuun ja koira kulkee portaissa suht hyvin.

Porrasongelma on meillä aina edessä uudessa paikassa, siskon luona Fazu ei ole yläkerrassa ikinä käynytkään, ehkä hyvä niinkin.
On vain niin omituista, että iso koira pelkää kuollakseen rappusia. Olemme päätelleet, että rappuongelmat johtuvat liukkaudesta ja rappukäytävän kaiusta, koska ulkona portaiden kulkemisessa ei ole suurempia ongelmia. Olen kuullut, että Fazu ei ole ainoa porraskammoinen Labradori..
Ratkaisimme ongelman nykyisessä paikassa lasten liukuestesukkien avulla ja hyvin toimii! Koirakin näyttää niin sporttiselta, kun jaloissa on siniset sukat, joissa on varsissa valkoiset vauhtiraidat ;)

Ensimmäisinä päivinä törmäsimme koiran kanssa ongelmaan nimeltä "koirat ilman omistajaa". Kävelimme rauhassa jalkakäytävää lenkin jälkeen kotiinpäin, kun omakotitalon pihalta alkaa kuulua hirmuinen haukkuminen ja kaksi Snautseria (iso ja pieni versio) hyökkää pihalta puskien yli jalkakäytävälle Fazun ja minun kimppuun. Kukaan ei purrut ketään (onneksi), mutta tilanne oli aika kaoottinen. Kaikki kolme koiraa haukkuvat ja murisevat (Fazu ei tee kumpaakaan kovin usein, joten on aika vakuuttava silloin kun suunsa aukaisee..) ja lisänä minä huudan irtioleville koirille käskyjä, jotka ei tunnu menevän perille. Omistajaa ei näy eikä kuulu metelistä huolimatta.

Naapurin mummo teki pihahommia ja varmaan ihmetteli mitä oikein on tekeillä. Olisin samantien marssinut omakotitalon ovelle, jos olisin voinut turvallisesti sen tehdä ja lukenut hiukan lakia koirienomistajille. Harkitsin vakavasti myös ilmoitusta poliisille, olisipa tiedossa tämäkin kerta, jos sattuu toistumaan. Kun olimme tilanteesta päässet pois ja olimme jo hyvän matkan päässä, katselin kuinka koirat juoksentelivat pitkin katuja korttelirallia.

No koiria ei ole sen koommin näkynyt, ehkä omistaja oli saanut vihiä asiasta.

Muuten olen kyllä viihtynyt tulevan kotiseutumme maisemissa. Miehellä on ehkä ollut vaikeampaa sopeutua, kun entisestäänkin pitkät päivät venyvät nyt vielä työmatkan verran. Entisen viiden minuutin matkan sijasta onkin nyt 40 minuuttia suuntaansa.

Kevät on ollut muutenkin kiireistä aikaa, kaupalla on väsätty tilaustöitä ja talohommat sekä muutto on teettänyt kovasti töitä.

Vapaa-aikaa olen viettänyt mökillä maalaillen ja paikkoja kunnostaen. Siskokin kysyi " mikä kohde on työleirillä tällä kertaa menossa?". Minä tykkään puuhastella mökillä vaikka välillä on päivän jälkeen aivan poikki. Noissa puuhissa saa kuitenkin pään nollattua ja se on hyvästä.

"Fazu mökin sohvalla reporankana uuvuttavan keppisavotan ja tiluksien tutkinnan päätteeksi"

-Kotona ei sohvalla makaa muut kuin omistajat ;)-

Kaupalla on käynyt vilske, kun koulujen päättäjäiset lähestyvät ja Nettipuodinkin ovi on käynyt tasaiseen tahtiin. Mikään ei ilahduta niin, kuin se, että voi auttaa asiakasta löytämään sen mitä hän ei osannut itse etsiä.


Tässä muutama (kännyllä otettu) huonolaatuinen kuva mökin vintistä, joka on alkanut muuttua valkoiseksi.. Seiniin on kyllä siskon kanssa suunniteltu jotakin aivan hennon väristä vaaleanpunaista.